Omenalajike: Pekka

1. Omenapuu 'Pekka' (Malus domestica 'Pekka')

Lempiomenalajikkeeni oli tänä kesänä Pekka. Lajikkeen tunnistaa helposti; se on väriltään tummanpunainen, täysin värittyneenä lähes mustanliila. Maultaan omena on pehmeä ja makea, miedosti happoinen, kuitenkin aromikas. Kirjallisuudessa sen sanotaan usein olevan lasten makuun, mutta viime kesänä kävi selväksi, että aikuisetkin arvostavat sen makua. Vaikka toiset taas suosivat raakoja, superhappoisia ja kirpakoita omenoita.

Pekka on uusi lajike, joka tuli myyntiin 1999. Se on jalostettu MTT:llä, Suomessa, ja on lajikkeiden Lobo ja Huvitus risteytys (samoin kuin toinen suosikkini Sandra). Lobolta Pekka näyttääkin muodoltaan ja siltä Pekka on perinyt myös kauniita pisteitä kuoreensa.

Omenoita on siis monenlaisia, mikä kannattaa ottaa huomioon jos harkitset omenapuun ostamista. Omenalajikkeet jaotellaan kypsymisen mukaan kesä-, syys- ja talvilajikkeisiin. Näistä kesälajikkeet kypsyvät elokuun puolivälistä ja säilyvät yleensä vain pari viikkoa. Useissa kesäomenoissa on maussa ns. jauhoisuutta, josta kaikki (esim. minä) eivät pidä. Talviomenat taas kypsyvät myöhään, säilyvät usein pitkään ja vaativat usein sadonkorjuun jälkeen parin viikon varastoinnin, jotta ovat syöntivalmiita. Monet talviomenat ovat parhaimmillaan talouskäytössä. Pekka kuuluu syysomeniin. Se kypsyy korjuukypsäksi syyskuun puolivälissä, ja on syöntikypsä parin viikon varastoinnin jälkeen. Omena säilyy noin kuukauden varastossa.

Ulkonäöltän Pekka on pienikokoinen ja leveä puu, joka on talvenkestävyydeltään III -vyöhykkeelle asti sopiva, mahdollisesti IV-vyöhykkeelle. Sen kasvutapa on ns. ilmava, oikeastaan puu on yhtä pitkää ja ronkulaa oksaa. Tästä johtuen lajike ei ole erityisen satoisa. Toisaalta kokemukseni mukaan sen omenat pysyvät puussa kypsinäkin erittäin hyvin. Siinä missä jotkut lajikkeet tiputtavat omenat raakoinakin, jos tuulee, ja muut viimeistään kun omenat ovat kypsiä, Pekan omenat olivat lähes kaikki tiiviisti puussa kypsinäkin, mikä on käytännöllistä (varsinkin jos tarhassa on esim. 100 lajiketta, joista suuri osa kypsyy samaan aikaan). Lajikkeella ei myöskään ole sanottavammin omenarupea tai muumiotautia. Suosittelen!

Lähteet: Omenapuu (Krannila&Paalo), Pohjoisen omenat (Blomqvist), MTT

Risujen talvitunnistus

Talvella on hyvä tilaisuus harrastaa minimalismia, koska kukkarunsauden sijaan voi puutarhassa kiinnittää huomiota yksityiskohtiin. Tunnistatko kasvin? Tällä kertaa tiedän itsekin vastauksen; tämä on yleinen pihakasvi talviasussaan. Laita vastaus/arvaus kommenttina. Kuvat saa ruudun kokoisiksi klikkaamalla niitä tässä ja uudelleen kun ovat avautuneet uudelle sivulle (epätarkkuuteeen klikkailu ei ikävä kyllä auta).

Talvisia yksityiskohtia

Kuvan köynnös on minulle tuntematon, jos tunnistat kasvin niin kerro ihmeessä. Talvella kasvit jäävät helposti huomaamatta, vaikka mielenkiintoisia yksityiskohtia on itse asiassa paljon. Huomasin, että kesänkin kasvikuvista olen laittanut harvoja blogiin asti, joten nyt talvella yritän saada useampia esille. Vaikka se onkin vähän turhan säätöä minun menetelmälläni...

Lisää talvisia kasviarvoituksia siis tulossa myöhemmin.

EDIT: Tämä on kiinankeltakärhö (Clematis tangutica). Kiitos Matti.
EDIT 2: Tai sitten tarha-alppikärhö (Clematis alpina) :)

Maistuuko kaurajuuri osterille?

1. Kaurajuuri (Tragopogon porrifolius)

Kaurajuuri (Tragopogon porrifolius) on selvästikin erikoisvihannes, tietoa siitä on niukalti saatavissa. Eri nettisivut toistavat samoja lauseita toinen toisensa perään. Joten en osaa sanoa, onko juurikasta varsinaisesti viljelty enää 1700 -luvun alun jälkeen, jolloin mustajuuri korvasi kaurajuuren. Nykyisin mustajuurikin on harvinaisuus. Ilmeisesti kaurajuuri tunnettaan yhä Italiassa, Ranskassa ja Venäjällä.

Kaurajuuri on vaalea, n. 20-30 cm pitkä juurekas, ohut, samoin kuin mustajuuri. Höyryttämisen jälkeen kaurajuuret tummuivat nopeasti sinertäviksi niiden sisältämän maitiaisnesteen takia. Juuret eivät maistu kauralle, mutta niiden sanotaan maistuvan osterille. Kuka sanoo, se ei mistään lähteestä selviä. Itse en ole ostereita ikinä syönyt, joten paha arvioida. Kaurajuuren maku on kyllä yllättävä, samoin koostumus, siitä tulee lähinnä mieleen tankoparsa, kermaisempana (/tahmeampana) versiona. Oletko maistanut ikinä?

Pitkän ja ohuen muodon takia kaurajuuri tarvitsee syvämultaisen, kuohkean ja kivettömän maan. Se kylvetään siemenestä toukokuussa ja korjataan myöhään syksyllä tai keväällä ennen versojen kasvun alkua. Kaurajuurelle kastelu on tärkeää, etenkin jos alkukehityksen aikana on kuivaa. Jos kaurajuuri pääsee kukkimaan jo ensimmäisenä kesänä ovat juuret syömäkelvottomia. Kukat ovat kyllä viehättäviä, ja kasvia on kasvatettu myös niiden takia.

Nyt kun kaurajuuri on testattu alan miettimään onko mukulakirveleitä oikeasti olemassa. Maistuvatko ne kirvelille?

Viljelyteknisissä kysymyksissä käännyin Irma Voipion (Vihannekset -lajit, viljely ja sato) puoleen.

EDIT: Lisäsin kaurajuuren kuvan, vaikkeivat minusta ole tässä kuvassa ihan parhaimillaan.

Super-ruokaa: Macan viljely

Maca (Lepidium meyenii) on paljon vitamiineja ja mineraaleja sisältävä juures, jota on kuluneen vuoden aikana tullut Suomessa myyntiin kuivattuna jauheena, rouheasti superfoodiksi kutsuttuna. Kasvi onkin hyvin ravintopitoinen ja toimii adaptogeeninä eli auttaa elimistöä selviytymään stressistä.

Macan ominaisuuksista on kirjoitettu viime aikoina paljon, joten niistä ei sen enempää. Kiinnostavaa on kuitenkin se, että macaa voi viljellä myös Suomessa. Kasvi on kotoisin Perusta, Andien vuoristosta, missä sitä viljellään yli 4000 m korkeudessa merenpinnasta. Myös Suomessa macan viljelyä on testattu MTT:n pelloilla. Tuloksista oli tutkijoiden Galambosi ja Kirjonen kirjoittama artikkeli parin vuoden takaisessa Pähkylässä (nr. 1, 2007), hyötykasviyhdistyksen lehdessä.

Maca "pitää kosteasta ja viileästä, mutta läpäisevästä maasta ja täydestä auringonpaisteesta". Se on sopeutunut karuihin oloihin, suuriin lämpötilan muutoksiin ja happamaan maahan (pH <5). Macajuurten kasvuaika on 7-9 kk, ennen istutusta ulos se vaatii esikasvatuksen. Kylvö tehdään maaliskuusta alkaen keväällä, joko hajakylvönä tai siemen/potti. Taimettuminen kestää noin viikon. Macan kasvurytmi on kolmivaiheinen; alun tasaisen kasvun jälkeen juhannukselta lähtien lehtien kasvu pysähtyy Elokuun toisella puoliskolla kasvu alkaa taas nopeutua, lehtiä muodostuu runsaasti ja juuret kasvavat myös isoiksi.

Koko kasvi on syötävä, mutta juuri tärkein osa. Lehdet voidaan syödä salaattina/vihanneksina, juuret kuivataan tai syödään tuoreina kypsennettyinä. Mukuloiden koko on keskimäärin 3-5 g eli pieniä ovat. Erittäin lämpimänä kesänä MTT:n viljelykokeilussa varjostettiin maca hyttysverkosta rakennetulla varjostustunnelilla ja kasveja kasteltiin koko kesä. Tällöin juurten koko oli suurempi, keskimäärin 15 g.

Macaa on artikkelin mukaan helppo kasvattaa! Siemeniä saa hyötykasviyhdistykseltä.

Lähteet: Pähkylä 1/2007; Wikiko.

EDIT: Aikaisemmin postaamastani tekstistä on oudosti hävinnyt osa (eli olen jotenkin oudosti sählännyt). Lisäsin puuttuvia juttuja, mutta tekstistä ei tullut samanlaista kuin ennen, ja harkitsen varmuuskopiointia.

Biodynaamista viiniä

Method: “the use of specifically developed preparations that assist in connecting the whole farm unit with the dynamic rhythms of the earth and atmosphere … working with the living soil and the invisible energies of nature.”
Effect: The world’s best tasting wines
-Campbell Mattinson

Luomu on kasvattanut suosiotaan viime vuosina, ruoasta luonnonkosmetiikkaan, joten on loogista, että tämä ulottuu myös ekologisesti tuotettuihin viineihin. Yllättävää kuitenkin on se, että nimenomaan biodynaamisesta viljelystä ja viineistä on tullut menestyksekäs pari. Biodynaaminen viljely on toki luomuviljelyä, mutta perusluomun lisäksi siinä on omia menetelmiä, ja vaikka itse olen suorittanut biodynaamisen viljelyn koulutuksen, onnistuu biodynamiikan tiivistäminen huonosti parilla sanalla. Biodynaamisessa viljelyssä otetaan huomioon auringon lisäksi myös muiden planeettojen vaikutukset. Maata ja kasvustoa hoidetaan homeopaattisesti vaikuttavilla preparaateilla, ja tilasta pyritään luomaan oma yksikkönsä; tilakokonaisuus.

Viininviljely on toisaalta erilaista kuin ruoantuotanto yleensä, koska viinit kilpailevat laadulla, eivätkä pelkästään hinnalla. Laadukkaampi viljelymenetelmä ei ole vain mahdollinen, vaan tarpeen erottautumiseen. Luomu- ja biodynaaminen viljely vaativat enemmän viljelytyötä, eli ovat kalliimpia, mm. koska rikkaruohojen torjuntaa ja muuta kasvinsuojelua ei hoideta kemiallisesti vaan ns. artesaanityönä eli käsin. Viljelymenetelmä vaikuttaa tietysti ruoan makuun. Kun kasveja lannoitetaan runsaasti, tulevat kasvit janoisiksi ja kastelua tarvitaan enemmän. Biodynaamisessa satoa saadaa usein vähemmän, mutta maku on tiiviimpi.

Biodynamiikassa tärkeää on elävän maan lisäksi tilakokonaisuuden luominen. Viineissä kai on tärkeää terroir, että viinissä maistuu viljelypaikan luonne. Tämän ymmärrettyäni tajusin, miksi perinteisiin nojaava viinituotanto yhtäkkiä alkaa suosia biodynamiikkaa. Biodynamiikassa jokainen tila on oma yksikkönsä, jossa on monta tasoa, osa näkymättömiä, ja tuloksena on erityinen, persoonallinen tilakokonaisuus. Biodyn vihanneksiakin syödessä huomaa kyllä makueron, mutta niiden yhteydessä ei koskaan puhuta sellaisista asioista kuten terroir tai luonne tai persoonallisuus. Minun puolestani voitaisiin kyllä alkaa.

Kekrin aika

Pyhäinpäivänä tuntui ensimmäistä kertaa talvelta. Lehdet ovat tippuneet, sato on korjattu ja pellot tyhjät. Kasvihuoneilla pari perennaa oli erehtynyt kukkimaan kevään sijasta nyt, mutta ulkona maa on valkean kuuran peitossa ja kaikkialla on hiljaista. Omenatarha on aidattu talveksi ja näyttää vähän lohduttomalta. Melomaan ei pääse enää edes palellen; järvi on alkanut jäätyä. Vaikea uskoa, että koko viime kesän, kasvukauden runsaus voi olla ohi, jotenkin yllättäen. Tai lopullisesti.

Tähän aikaan vuodesta on perinteisesti vietetty kekriä, korjatun sadon ja vuoden vaihtumisen juhlaa. Kekri on ollut vuoden juhlista tärkein, sitä on vietetty kun kasvukauden työt on tehty, ajankohta on vaihdellut paikkakunnasta toiseen. Piiat ja rengit ovat mahdollisesti vaihtaneet palveluspaikkaansa ja menneet kihloihin. Ja vietetään kekriä vieläkin, minä ainakin. Tänä vuonna kekri tuntui tavallista haikeammalta, olen venyttänyt kesää aika pitkälle, jonnekin syyskuuhun, sitten aurinkoista syksyä, mutta kumpikaan ei suostunut jatkumaan ihan loputtomasti.

Alkaa olla hiljaisuuden aika, ja levon. Omenapuut tarvitsevat kylmän kauden kukkiakseen taas ja pakkanen puhdistaa maata. Biodynaamisen näkemyksen mukaan maa ei lepää, vaan talvella sen sisässä tapahtuu eniten. Suunta vain on eri kuin kesällä. Tänä kekrinä lupaan antaa myös talvelle mahdollisuuden.