25.2.10

Prahalaispuutarhaa

1., 2. ja 3. Kralovska Zahrada
4. Jossain päin Mala Stranaa

Vietin vuoden Prahassa opiskeluihin liittyen. Vaikka kaupungilla ei ole mitään tekemistä tropiikin kanssa, eikä paljon viljelynkään (perunamuseossakin jäi vierailematta), opiskelin siellä trooppista ja subtrooppista maataloutta.

Älkää kuitenkaan kysykö mitään aiheeseen liittyvää, olen unohtanut. Jos ikinä opinkaan, jostain syystä tiedot kuten oliivipuun satotaso/ha eivät jää mieleen, vaikka tentissä niitä kaipaisinkin. Jäljelle jäi hämäriä mielikuvia latinankielisistä nimistä, ja entistä suurempi kiinnostus kasveihin. Varsinkin outoihin. Muistan jäätelöpuun* (Ice Cream Bean, Inga edulis), jonka palkojen sisällä oleva puuvillamainen, makea ja mehevä hedelmäliha maistuu kuulemma vaniljajäätelöltä. Yllätyin siitä, että maapähkinän pähkinät kasvavat, no, maan alla. Nimestä ehkä olisi voinut päätellä.
Ananaksellakin on hieno tapa kasvattaa hedelmät keskeltä lehtitöyhtöä. Muun koulutukseni perusteella olisi voinut kuvitella, ettei muita kasveja kuin tomaatti-paprika-kurkku ja porkkana-sipuli-kaali ole olemassa.

Vaikka Praha vetoaa enemmän arkkitehtuurin kuin luontonsa puolesta, niin kaupungin syvänvihreissä, vehreissä puistoissa viihdyin. Kesäiltojen pimeyttä korosti suosikkini, Letnan puiston hämärä, tunnelmallinen (harva) valaistus. Kuvien muotopuutarha ja hassut kukkapenkit taas kuuluvat Prahan linnan reunamille.

Olisipa ollut kamera silloin, kun magnoliapuut kukkivat keskellä kaupunkia.

* Vapaa ja epävirallinen suomennos. Ettei tarvitse sortua anglismeihin, vaikka tässä tapauksessa kerrankin saattaisi olla syytä.

5 kommenttia:

goddessofcake kirjoitti...

hahaa, minä olen sellaista jäätelöpuun hedelmää Australiassa maistanutkin. En tiedä jäätelöstä, minulle tuli enemmän hubba bubba mieleen. Toisin sanoen se maistui kauhealta :)

Hanna kirjoitti...

Hubba bubba :D ! Ei niin houkuttelevaa :D

sylvï kirjoitti...

hei, kiva kun huikkasit sillä sullahan on täällä vallan kiinnostava blogi!

jäätelöpuu kuulostikin liian hyvältä ollakseen totta.. mutta hubbabubbapuukin olisi ihan hauska.

Kuusirannan emäntä kirjoitti...

Kiva katsella puutarhakuvia! Muotopuutarha aiheuttaa oudon kaksijakoisen olon: joku siinä viehättää ja joku tökkii. Toisaalta tykkään noista leikatuista puksipuista, mutta jossain olen nähnyt niitä eläinten muotoon leikattuina ja ne ovat vähän hämmentäviä.

Hanna kirjoitti...

Sylvï: Kiitos samoin! Mietin, että minun pitäisi saada niitä vaniljamantelikarkin tuoksuisia lääkärinkukkia, joiden tuoksusta puhuit Sarin puutarhoissa :)

Kuusirannan emäntä: Joo, kyllä ne pääsiäispupujen muotoiset puksipuut ovat minullekin liikaa. Muistan, että lapsena kaikki labyrinttejä sisältävät kirjat kiehtoivat minua, ehkä vieläkin vähän haaveilen omasta labyrinttipuutarhasta. Mutta kukahan niitä jaksaisi pitää virheettömän rikattomina ja geometrisinä...