Raparperi on yksi suosikeistani hätkähdyttävän ulkonäkönsä puolesta. Parasta on myös tuoksu, mutta kasvin syöminen ei varsinaisesti ole houkutellut. Naapurin ohjeesta keitin raparperikiisselin raastetun inkiväärin ja kanelitangon kanssa, ja sehän onkin hyvää. Täydellistä.
Raparperin lisäksi myös kuusen nuoret vuosikasvaimet, kerkät, alkavat olla kasvaneet korjuukuntoon. Eli on aika kerätä yhä pehmeät ja raikkaanvihreät kuusenkerkät, etsiä sokerit, laittaa musiikki soimaan ja alkaa siirapin keittoon. Intiaanisokerilla, ja ilman kiehauttamista, keittämällä siirappi saostuu aikas hitaasti, joten sitä en suosittele. Toisaalta jos aikaa on seuraavaan aamuun asti, niin sekin vaiva saattaa kannattaa sillä kuusenkerkkäsiirappi on mitä parhain lahja.
3 kommenttia:
hanna rakas, mä luen tästä jotain kevyttä huutelua vaan ei sen väliä. :D alko vaan hihityttää. :P ja täällä pohjosessa ei muuten oo kerkistä vielä tietookaan. ehkä aurinkoisimmilla paikoilla saattaa jotain vähän näkyä. mwa.
klikkasin ton linkin ja sit mua alko itkettää kun tuli mieleen hämeenkyrön kesä ja mun synttärit ja se miten sain katrilta kyytii ♥ ja miten oli muuteski ihana kesä ja sit tuli mieleen myös viime kesä ja praha ja trishy ja kaikki ja sit vaan itketti kun oli niin onnellista kaikki. p.s. voiko toisen blogissa alkaa avautuu? *
Jotain piikittelyäkö? Ei nyt taida olla varaa siihen. Lähden kohta keräämään kerkkiä.
Jotkut kasvit vaan herättää tiettyjä muistoja, ja kuusenkerkät on lopullisesti yhdistyneet mielessäni siihen hämeenkyröläiseen kesäiltaan-kesäyöhön-kesäaamuun, jona Katri-Helenan lahjasiirappi hiljalleen saostui keittiössä.
ps. ole hyvä *
Lähetä kommentti