17.7.09

Palsamiköynnös, eli ravintokasveja varjoon

Tällä viikolla innostuttiin (minulle) uudesta marjakasvista. Palsamiköynnös (Schisandra chinensis) on ennestään tuttu vain köynnöksenä, mutta Pihan ja puutarhan marjat -kirjan (Alanko ja Saario) mukaan se on myös satoisa marjakasvi. Punaiset marjat maistuvat sitruunaisilta, sisältävät paljon C-vitamiinia, piristävät ja lisäävät yleiskuntoa. Kasvi kuitenkin on yleensä kaksikotinen, eli marjantuotanto vaatii sekä emi-, että hedekukallisen kasvin tai jalostetun yksikotisen lajikkeen. Joten jostain pitäisi nyt saada yksikotinen tai emikukallinen kasvi. Ja vähän kärsivällisyyttä, ensimmäiset marjat kypsyvät köynnöksen ollessa n. 6 vuotias.
Huomionarvoista on myös se, että palsamiköynnös viihtyy puolivarjosta varjoon, myös syvässä varjossa, joten se on ravintokasvien joukossa harvinaisuus. Koska pelkästä ruoasta ei elä, lasketaan köynnöksen kaunis kukinta keväällä myös eduksi.
Palsamiköynnös vaatii ravinteikkaan ja kosteutta pidättävän maan ja sietää myös vähäistä happamuutta, eli pienellä maanparannuksella kuulostaa ihanteelliselta myös metsäpuutarhaan. Talvenkestävä ilman erillistä talvisuojausta I-III vyöhykkeillä.
Muita hienoja varjossa viihtyviä kasveja ovat köynnöshortensiat ja kuunliljat. Kuunliljat ovat tietysti puutarhojen peruskasveja, mutta myös ne ovat kuulemma Permaculture magazinen mukaan syötäviä lehtineen ja kukintoineen (kiitos J.). Ehkä tulevaisuudessa sitten syön perennapenkkini, sen sijaan että istutan vihanneksia kukkapenkkiin niinkuin nyt.

Enemmän palsamiköynnöksen hoidosta Kauppilan sivuilta.

Mielenkiintoista San Fransiscon pihojen muuttamisesta viljelmiksi Hesarissa.

2 kommenttia:

Minna kirjoitti...

enpäs tiennytkään moista kuunliljoista! Kaikkea sitä oppii ;)

Phuuh, täällä Hämeenlinnassa alkaa jo kämppä näyttää vähän kämpältä. Ja jos töitä ei tässä pian ilmaannu niin joudun kaiketi tulemaan töihin myös näyttelyyn elokuussa, ainakin jotain tekemistä päiviksi!! :)

Anni kirjoitti...