Mehiläisiä ja podcastia

Mehiläistenhoito on kiinnostanut jo pidempään, eikä pelkästään hunajan ja siitepölyn takia. Viime aikoina on rappukäytäväkeskusteluissa käyty läpi eri lajikehunajien makueroja ja mehiläistenhoitoa, kun kävi ilmi että naapuri opiskelee aihetta. Samoin sain tietää, ettei mehiläistenhoidon aloittaminen ole kovin kallista. Ainakaan jos tarvikkeiden hintoja vähän suhteuttaa parin paljon hunajaa syövän ihmisen kulutukseen. Toivottavasti pian omia mehiläispesiä...
Mehiläiset ovat muutenkin ajankohtainen aihe uutisissa, sillä mehiläisten määrät ovat maailmanlaajuisesti olleet putoamaan päin, eikä syitä täysin tunneta. Mehiläiset ovat kuitenkin tärkeitä pölyttäjiä suurelle osalle ruokakasveista. Toisaalta, ehkä juuri mehiläiskadosta johtuen, mehiläistenhoito on kasvattanut suosiotaan esim. Briteissä, myös kaupungeissa.
Urbaanissa ympäristössä mehiläisiä voi puutarhojen lisäksi pitää parvekkeella, katoilla tai jopa sisällä. Sisältä mehiläiset osaavat kuulemma kulkea ulos, jos pesän lähellä on ulos vievä putki...
Yle 1:seltä voi kuunnella ohjelman suomalaisesta hunajantuotannosta. Hunajantuottajien Komppi-Seppälä tilalla tehty haastattelu sisältää monipuolisesti keskustelua hunajantuotannosta, maanviljelystä ja hyviä pointteja sesonkituotteista ja marketeista.
Kauppaketjujen ostopolitiikan takia pienten tuottajien erikoistuotteita harvoin näkee markettien hyllyillä, minkä takia esim. suomalaisia lajikehunajia on aika vähän saatavilla kaupoissa. Mikä on harmillista, kun ottaa huomioon miten herkullisia ovat esim. lehmus- tai tattarihunajat. Sitä puolukkahunajaakin kokeilisin mieluusti.

Syys- ja karkkivärejä

1. Euroopansorvarinpensas (Euonymus europaeus)
2. ja 3. Sirotuomipihlaja (Amelanchier laevis)

Toukokuussa sirotuomipihlaja oli täydessä kukassa ja lumoava. Keväällä kukkivien puiden joukossa sen murretut värisävyt olivat hillittyjä, nyt sirotuomipihlajan väritys sen sijaan on loistava oranssinpunainen. Väri ei kuvassa ihan pääse oikeuksiinsa vaan näyttää todellisuutta ruosteisemmalta. Puun siro ja aavistuksen harva olemus muistuttaa vähän koristekirsikoita.

Myös isotuomipihlaja ja marjatuomipihlaja (eli saskatoon) ovat Suomessa viihtyviä tuomipihlajoita. Kaikkien näiden siniset, miedonmakuiset marjat ovat syötäviä. Marjatuomipihlajan marjat ovat näistä suurimpia ja maussakin niiden pitäisi voittaa, tosin marjojen lumo ei ehkä ole pelkässä maussa, vaan ravintosisällössä. Marjoissa on paljon flavonoideja ja hyvin myös kivennäisaineita, esim. magnesiumia ja kaliumia. Linkistä Linnan marjatilan kuivatun saskatoonjauheen ravintosisältö.

Uusiin marjoihin ja vihanneksiin tutustuminen on aina vähän hämmentävää; eikö täällä pohjoisessa pitänyt olla aika rajoitettu kasvivalikoima? Kun kerran ei, niin miksi aina perunaa. Saskatoonin lisäksi suosittelen kokeilemaan myös marja-aroniaa, kirsikkaluumua, suomalaisia päärynöitä, ruusunmarjoja, palsternakkaa, mustajuurta, mukulaselleriä, maa-artisokkaa, ruusupapuja. Ehkä myös ruusukvitteneitä.

Tuomipihlajien satoaika oli jo heinäkuussa eli tältä kasvukaudelta auttamatta ohi. Muita marjoja kuitenkin löytyy vielä; pihlajanmarjoja kannattaa hakea puista vasta nyt, ensimmäisten hallaöiden jälkeen, kun marjojen maku on muuttunut hieman vähemmän väkeväksi.

Näitä päiviä

1. Auringonkukka (Heliantus annuus)
2. Pensasmustikka 'North Blue' (Vaccinium Angustifolium -ryhmä 'North Blue')

Siperiankärhö

1. Siperiankärhö (Clematis alpina subsp. sibirica)

Siperiankärhö, joka toukokuun viimeisenä viikonloppuna oli täydessä kukassa on kokenut muodonmuutoksen ja on nyt kauttaaltaan siemenhahtuvapallojen peitossa. Kärhöillä on vaativien kasvien maine, mutta pienikukkainen siperiankärhö on jalokärhöjä talvenkestävämpi ja helppohoitoisempi. Siperiankärhöä esiintyy jopa harvinaisena luonnonvaraisena Suomessa, ja köynnös viihtyy myös varjoisilla paikoilla.
Siperiankärhö pitää ravinteikkaasta, syvämultaisesta ja hyvinkalkitusta maasta ja kosteasta (muttei seisovasta vedestä). Köynnös hyötyy, jos juurialue ja kasvin tyvi peitetään suoralta auringonpaisteelta muulla kasvustolla. Toisin kuin suurikukkaiset jalokärhöt, siperiankärhöä ei tarvitse leikata vuosittain, ellei köynnöksestä ole tarpeen poistaa kuivuneita oksia.

Äänestä vuoden 2009 puutarhablogia

Kukkatalo Huiskula järjestää kilpailua vuoden 2009 puutarhablogista. Paras puutarhablogi määritellään äänestyksen avulla, kullekin blogille voi antaa päivittäin yhden äänen ja 1-5 tähteä. Äänestys on käynnissä vuoden loppuun asti ja heartcore on tuoreena listassa.
Jos joku siis aikoo käydä antamassa tälle blogille tähtiä, esim. joka päivä, seuraavat kolme ja puoli kuukautta, niin kiitos vaan näin etukäteen.

sadonkorjuuaika

1. Hapankirsikka 'Varjomorelli' (Prunus cerasus 'Varjomorelli')
2. Päärynä 'Aunen päärynä' (Pyrus communis 'Aunen päärynä')

Sadonkorjuu on samaan aikaan raskasta ja kevyttä. Toisaalta tekemistä on paljon, satoa myös, toisaalta on syksyistä päämäärätietoisuutta (parhaimillaan). Joka päivä on vähän juhlavaa, kun saa maistella ja syödä, tuoretta ja raikasta suoraan puusta. Kunpa aina ruoka maistuisi yhtä paljon kesältä ja sateelta.

Kirsikat, jotka alkoivat kypsyä heinäkuussa, ovat nyt syyskuun alussa meheviä, melkein ylikypsiä. Niiden maku on voimistunut ja muuttunut vähän makeammaksi. Sadonkorjuupäivä kului metri maanpinnan yläpuolella, aurinko paistoi puiden oksien lomasta ja tuuli heilutti latvusta ja kahmin kourakaupalla hedelmiä ympäriltäni. Tuloksena kirsikkamehua, kyynärpäitä myöten.

Toinen hetki kului irrottamalla parista litrasta kirsikoita kivet, yksi kerrallaan. Kirsikat tehosekoitettiin, vahvaksi ja ihan käsittämättömän punaiseksi mehuksi. Talvella juodaan kirsikkapirtelöitä.

Podcasteja permakulttuurista

Parhaista podcasteista (eli radiolähetyksistä internetin välityksellä) tekisi mieli kertoa suunnilleen sanasta sanaan, mitä niissä tapahtuu. Onneksi muutkin voivat kuunnella niitä, tosin englanniksi, joten tässä joitain hyviä lähetyksiä. Viime aikoina parhaita ovat olleet permakulttuuria käsitelleet haastattelut ohjelmissa "Sustainable World Radio" ja "Explorations in Permaculture". Molemmissa hunajaääninen Jill Cloutier haastattelee mielenkiintoisia ihmisiä, jotka työskentelevät ympäristöteemojen parissa. Ohjelmissa keskitytään käytännön ratkaisuihin.
Permakulttuuri on kasa periaatteita, joiden avulla suunnitellaan erilaisia systeemejä, pääasiassa puutarhoja ja viljelmiä. Luonnossa esiintyviä malleja käytetään esimerkkinä ihmisympäristön suunnitteluun. Tavoitteena on kestävä, ekologinen ja monimuotoinen systeemi, jossa on suljettu ravinnekierto ja joka näin tarvitsee mahdollisimman vähän ylläpitämistä työn tai ulkopuolelta tuotujen resurssien muodossa. Permakulttuuriin käsitteenä ja sen monipuolisiin toteutuksiin suosittelen tutustumaan seuraavien haastattelujen avulla!

- Marshs Hanzi ja Margie Bushman Jill Cloutierin haastattelemana ohjelmassa "Explorations in Permaculture". Nauravaääninen Marsha Hanzi kertoo, kuinka permakulttuuri edustaa uutta paradigmaa. Vanha paradigma perustuu hajoittamiseen, kontrolliin, pelkoon ja kilpailuun. Uusi taas jakamiseen ja luottamukseen siitä, että maailmassa on tarpeeksi resursseja kaikille. "Ruokaa on tarpeeksi nytkin, sitä ei vain jaeta kunnolla. Mutta planeetallamme on tarpeeksi". Linkki lähetykseen.

- Samassa ohjelmassa vaikutuksen on tehnyt myös Jenny Pell, joka kertoo työstään eri permakulttuuriprojektien parissa. Haastateltava myös opettaa permakulttuuria ja hänellä on laaja pohja näkemyksilleen, keskustelu polveilee moneen suuntaan filosofiasta ja historiasta käytäntöön. Linkki lähetykseen.

- Loren Luyendyk ohjelmassa Sustainable World Radio. Hyviä ohjeita luomupuutarhan suunnitteluun, rikkakasvien torjuntaan ja lannoittamiseen eli ravinnekiertoon, selkeitä permakulttuurin määritelmiä. Linkki lähetykseen.

Näiden jälkeen voi oikestaan jatkaa ohjelmien kaikki lähetykset läpi, niitä voi ladata myös iTunesin kautta. Ehkä muuttaa Brasiliaan tai opetella jotain käytännöllistä tai kääntää nurmikko/asfalttipiha kasvimaaksi ja varttaa kotikadun jokaiseen koristepuuhun pari hedelmäpuun oksaa. Tai hankkia pari hehtaaria maata ja alkaa suunnitella tuotannollisten monokulttuurihehtaarien sijaan vähän monimuotoisempaa kokonaisuutta.

Todellisuudessa syksy on ihan yhtä hyvä

Ensin illat alkoivat pimetä, mutta aamut valkenivat yhä nopeasti. Nyt illat pimenevät paljon ennen aamunkoittoa. Kaikki sanoo jo että kesä on ohi, mutta todellisuudessa syksy on ihan yhtä hyvä.

Tässä välissä on talutettu pari sumussa harhailevaa häävierasta kotiin. Kerätty kehäkukkia kuivumaan, maseerattu kuismankukkia kookosöljyyn, syöty krasseja ja blendattu kurkkuyrtin kukkia pirtelöihin. Omenoita on maisteltu ja myyty, hunajaa ostettu ja maisteltu. Tähän mennessä ovat kypsyneet ainakin: Pirja, Maikki, Astrakaani Gyllenkrook, Huvitus, Hampus, Vuokko.

Markkinoilla syötiin Labbyn herkkuja, ja saunassa juteltiin viljelijöiden kanssa, mm. flanellipaidoista. Herbaariokasveistakin voi melkein innostua. Vaikka keräisi itse.

Kyssäkaalit pääsivät räjähtämään lämpimän ja sateisen vuorotellessa, ja se onkin yllättävää miten vähän ruokaa tuntuu kuluvan silloin kun olisi lähes rajaton määrä kesäkurpitsaa ja kyssäkaalia, avomaankurkkuja ja mangoldia tarjolla. Ylimääräistä pakastinta, kenelläkään? On syöty paremmin kuin ehkä ikinä, vaikkakin hiukan (täysin) suolatonta. Mietitty miksi edes puhutaan luomuviljelijöiden tukemista kun syödään luomuruokaa? Eivät viljelijät tarvitse tukea vaan korvauksen tehdystä työstä ja taidoista.

On vaihdettu tarinoita ja päädytty samaan kohtaan. Eri reittiä vai samaa, on vaikea sanoa, eikä suurinta osaa kuitenkaan voi kertoa.

Saunottu on, nukuttu ulkona ei. Turistibussi törmäsi vesipostiin ja oltiin taas ilman vettä. Tässä vaiheessa kesää Hämeenlinnakin (17 km) on matkailua, ja lähiruoka okraa, munakoisoa ja pakchoita. On tutkittu karttaa ensi kevään varalle.

Viidakkokurkku

1. Viidakkokurkku (Melothria scabra)

Kasvihuoneessa köynnöksenä kasvava viidakkokurkku on kertakaikkisen söpö meksikolainen vihannes. Viidakkokurkku maistuu mukavan kirpeälle ja kurkulle ja muistuttaa maultaan kiwanoa. Alun oudoksunnan jälkeen totuin ja ihastuin ja tajusin taas miten paljon on vihanneksia ja hedelmiä joista en ole ikinä kuullutkaan, enkä vielä maistanut.
Kurkku syödään n. 3 cm pituisena, eli se on soveltuvampi napostelemiseen kuin vakavastiotettava ruoka-aines. Minulle nämä kelpaavat melkein karkeista, niihin jää koukkuun.

Tilavierailu: Majvik

3. Tattari
4. Hunajakukka
7. Salaatti 'Cerbiatta'
8. Salaatti 'Till'

Voisi kuvitella, ettei salaatinlehtien maistelusta ole paljoakaan iloa, yleensä kai maistellaan voimakkaasti aromikkaita asioita kuten viinejä ja kai nyt suklaitakin. Maistuvatko salaatinlehdet varsinaisesti miltään, olisin ajatellut aikaisemmin, ehkä ennen kuin tutustuin Heidiin, joka on töissä Majvikin tilalla kolmatta kesää.
Majvik on perinteikäs biodynaaminen tila Sipoossa. Parin hehtaarin puutarhakasvien viljelyn lisäksi tilalla on viljaa, kukkapuskissa vapaana juoksevia kanoja ja lehmiä ja metsää. Biodynaamiset tilat ovat harvinaisuus Suomessa, ja Majvikissa tärkeää on juuri biodynaamisen tilakokonaisuuden ajatus. Eläimet kuuluvat siihen olennaisesti, ne ovat enemmän täydentämässä tilaa (ja sen ravinnekiertoa) kuin tuotannon takia.
Majvikissa kasveja on monipuolisesti, tuotanto pienimuotoista ja paljon tehdään käsin (niinkuin luomussa usein). Vierailuajankohtana tilalla oli seitsemän työntekijää ja harjoittelijaa ja talkoilijaa viljelijäpariskunnan lisäksi. Heidi kommentoikin tilan olevan harvinaisen yhteisöllinen ja avoin maatila, myös vierailijoita ja vapaaehtoisia työntekijöitä riittää.
Tilan pihapiirissä on myös sympaattinen tilakauppa (auki 8-20 joka päivä), josta saa Majvikin tuotteiden lisäksi esim. Labbyn ja Rihun biodynaamisten tilojen yrttejä ja vihanneksia ja luomutuontitavaraa (suosittelen lajikepuhdasta tummaa suklaata). Viime viikolla Majvikissa alkoi myös puna- ja mustaherukan kypsyessä niiden itsepoiminta.
Heidin kanssa tilaa kiertäessä maisteltiin muiden ohessa siis salaatteja, eri biodynaamisia ja luomulajikkeita. Kuvan luonteikkaat salaatit ovat biodynaaminen 'Cerbiatta' lajike, hauskan ja erikoisen näköinen töyhtölehtinen salaatti ja 'Till', baby leaf -tyyppinen salaatti. 'Till' ideana ovat minikokoiset lehdet, jotka kuitenkin kasvavat samassa kannassa. Kerä on helppo käyttää, koska lehdet irtoavat yhdellä viillolla ja kieltämättä sitä aromiakin salaatinlehdissä oli.