Kaupunki-iltakävely kastelukannujen kera

Matkan varrella pysähdyin Dodon kaupunkipuutarhalla Pasilan veturitalleilla, Helsingissä. 16.5. kylvetyt vihannekset näyttivät hyviltä (ja, no, maistuivat myös, niitähän pitää välillä latvoa ja harventaa). Paljon mangoldia, minttua, punajuuria ja salaatteja luvassa, samoin härkäpapuja, kehäkukkia ja yrttejä. Ehkä myös hiukan merikaalia, ja parin kasvimaan kokoinen ratkaisu kaupunkien ruoantuotantoon. Enemmän aiheesta ympäristöjärjestö Dodon sivuilla. Globaali piknikin -sivuilla on hauska video penkkien rakentamisesta.

Säiden lisäksi tapahtunutta

1) Kotipuutarhan hoito on yllättävän haastavaa ammattimaiseen viljelyyn tottuneelle. Kevään taimikasvatustila oli pimeä ja kylmä, taimet napsahtelivat poikki niitä istuttaessa, työtasot epäergonomisia, kasteluvedet saa kantaa kellarista toiselta puolelta taloa ja kesäkurpitsa-krassi-penkkiin ilmestyi kuollut lintu. Tuloksena pari hyvin pientä vihannespenkkiä (ja paljon höyheniä).

2) Kesän ensimmäiset mansikat tilalta parin kilometrin päästä, kotiinkuljetuksella. Ihan onnellista.

3) Juhannuksena ehkä tapoin naapurien orvokit.

4) Suunnitteilla poistuminen nykyisestä kotikylästä, josta en ole pariin kuukauteen lähtenyt (ok, uneliasta pikkukaupunkia tässä lähellä ei lasketa). Miten elämä voi tuntua täydeltä ja runsaalta jossain keskellä maaseutua, jossa tapaa näkee nyt ehkä 10 ihmistä päivässä? Ennen lomia saattoi tavata jopa 30. Rikas sisäinen maailma?

5) Omenatarhassa: Vähemmän asioiden vatvomista, enemmän glyfosaattia.

Valo

1. Villiviini (Parthenocissus sp.)

Australialainen puutarhasuunnittelija William Martin kertoo Gardens Illustratedin podcastissa, että tärkein hänen puutarhatyövälineistään on kamera. Valokuvauksen aloittamisen myötä valosta tuli yksi tärkeimpiä elementtejä hänen suunnitellessaan puutarhoja ja Wigandia -puutarhassa piti laittaa monta kohtaa uusiksi.
Tätä voi miettiä aurinkoisena päivänä, kun valo siivilöityy kasvikerroksien läpi ja välkkyy veden pinnalla. Samaistun tähän kamerakohtaan kyllä sinänsä, että valokuvaaminen on tehnyt puutarhatöistä jotenkin tehokkaampia. Enemmän tulosta samalla vaivalla. Tai ainakin työn väliaikaiset seuraukset pysyvät tallessa kuvina.
Ja kieltämättä myös meillä päin ne muut työvälineet ovat aina hukassa.

Omakuva palloliittimessä ja muita

Ettei puutarhaelämä vaikuttaisi pelkästään aiheettoman loistokkaalta.
Nyt kyllä paistaa taas aurinko, blogi on siis vielä juhannusta edeltävässä ajassa. Suomalaisesta juhannuksesta sateineen ja toppatakkeineen ja hyttysineen kestää nimittäin vähän toipua (ehkä jo huomenna auringonpaistetta), vaikka edellämainitut tekivätkin juhannusaamun auringonnoususta tavallaan ihan tunnelmallisen.

Läheltä

1. Tarhakylmänkukka (Pulsatilla vulgaris)
2. Kangasvuokko (Pulsatilla vernalis)
3. Kevätkaihonkukka (Omphalodes verna)
4. Etelänruttojuuri (Petasites hybridus)
5. Syyssädekukka (Gaillardia aristata 'Amber Wheel')

Perennojen kukinnassa ei pysy mukana. Ensimmäiset neljä kuvaa ovat kevätkuvia jo toukokuulta. Minkään kukinnassa ei pysy mukana, kaikki muuttuu ja tapahtuu niin nopeasti.

En ole malttanut lähteä kylästäni melkein ollenkaan sitten vapun, kun täällä tapahtuu niin paljon. Puutarhassa, ilmeisesti. Mietin monenko kuukauden jälkeen yrittäisin huolestua.

1. Teresanruusu (Rosa 'Thérèse Bugnet')

Villiintyneen pusikon keskeltä, mäen päältä, löytyi ruusutarha. Kartan avulla paikannettiin teresanruusu. Tornionlaaksonruusu (Rosa majalis 'Tornendal') kukkii myös jo, saman pinkin sävyisenä ja tuoksuvana. Molemmilla on mieto tuoksu, tämä tarvisi oman sanastonsa, ihana.
Teresanruusu on talvenkestävä vyöhykkeillä I-V/VI, korkeudeltaan 1,5 - 2 m ja kasvutavaltaan tiheä. Vaikka teresanruusu on omajuurinen pensasruusu, se ei tee juurivesoja vaan versoo tyveltä. Uusi vuosikasvu on punertavaa. Kaunis, vaaleanpunainen, tuoksuva, lähes piikitön.

Volksgartenin ruusutarha

Kakkosvyöhykkeellä sataa jäätävää tihkua, joten vaihteeksi Keski-Eurooppaan. Wienissä ei oletettavasti näin kesäkuun alussa tarvitse viittä vaatekerrosta ja villakerrastoa, eikä toppatakkia. Sen sijaan tähän aikaan kämmenenkokoiset ruusut kukkivat Volksgartenissa. Ja tuoksuvat, mikä on parasta (kenen idea on jalostaa tuoksuttomia ruusuja?). Volksgartenin ruusutarha sijaitsee Wien 1:ssä, ruusut kuvattu vuosi sitten toukokuun lopulla. Eri pensas-, ryhmä- ja köynnösruusulajikkeita oli lähemmäs miljoona tai ainakin enemmän kuin olen missään nähnyt.

Sadepäivän iloksi

1. ja 2. Siperiankärhö

Viime viikonloppuna kastelin ja sadetin aamusta iltaan, ja hajotin pari pari hanaa siinä sivussa. Kasvihuoneilla kaikki kasvoi silmissä, pergolan siperiankärhö ryöppysi, omenapuut kukki kirjaimellisesti kuin viimeistä päivää ja joenranta oli vehreä ja vesi lämmintä. Paitsi kasvihuoneilla, missä järvivesi oli ihan sopivan jäätävää uittaa päätä ja jalkoja.

Omenapuita, lisää

2. ja 3. Omenapuu 'Lepaan Meloni'

Vielä pari pakollista kuvaa hattaraisista omenapuista, ennen kukkien kuihtumista. Valtavien puiden alla lojuessa olisi ollut tarjolla myös hyvää materiaalia mehiläisten surinan nauhoittamiseen, mutta en keksinyt mitään tarvetta. Tai nyt itseasiassa keksin, ehkä nauhoitteesta tulisi sopiva meidän suunnitteilla olevan omenapuu -podcastin tunnariksi?

Sadonkorjuuta

Raparperi on yksi suosikeistani hätkähdyttävän ulkonäkönsä puolesta. Parasta on myös tuoksu, mutta kasvin syöminen ei varsinaisesti ole houkutellut. Naapurin ohjeesta keitin raparperikiisselin raastetun inkiväärin ja kanelitangon kanssa, ja sehän onkin hyvää. Täydellistä.

Raparperin lisäksi myös kuusen nuoret vuosikasvaimet, kerkät, alkavat olla kasvaneet korjuukuntoon. Eli on aika kerätä yhä pehmeät ja raikkaanvihreät kuusenkerkät, etsiä sokerit, laittaa musiikki soimaan ja alkaa siirapin keittoon. Intiaanisokerilla, ja ilman kiehauttamista, keittämällä siirappi saostuu aikas hitaasti, joten sitä en suosittele. Toisaalta jos aikaa on seuraavaan aamuun asti, niin sekin vaiva saattaa kannattaa sillä kuusenkerkkäsiirappi on mitä parhain lahja.