Pyhäinpäivänä tuntui ensimmäistä kertaa talvelta. Lehdet ovat tippuneet, sato on korjattu ja pellot tyhjät. Kasvihuoneilla pari perennaa oli erehtynyt kukkimaan kevään sijasta nyt, mutta ulkona maa on valkean kuuran peitossa ja kaikkialla on hiljaista. Omenatarha on aidattu talveksi ja näyttää vähän lohduttomalta. Melomaan ei pääse enää edes palellen; järvi on alkanut jäätyä. Vaikea uskoa, että koko viime kesän, kasvukauden runsaus voi olla ohi, jotenkin yllättäen. Tai lopullisesti.
Tähän aikaan vuodesta on perinteisesti vietetty kekriä, korjatun sadon ja vuoden vaihtumisen juhlaa. Kekri on ollut vuoden juhlista tärkein, sitä on vietetty kun kasvukauden työt on tehty, ajankohta on vaihdellut paikkakunnasta toiseen. Piiat ja rengit ovat mahdollisesti vaihtaneet palveluspaikkaansa ja menneet kihloihin. Ja vietetään kekriä vieläkin, minä ainakin. Tänä vuonna kekri tuntui tavallista haikeammalta, olen venyttänyt kesää aika pitkälle, jonnekin syyskuuhun, sitten aurinkoista syksyä, mutta kumpikaan ei suostunut jatkumaan ihan loputtomasti.
Alkaa olla hiljaisuuden aika, ja levon. Omenapuut tarvitsevat kylmän kauden kukkiakseen taas ja pakkanen puhdistaa maata. Biodynaamisen näkemyksen mukaan maa ei lepää, vaan talvella sen sisässä tapahtuu eniten. Suunta vain on eri kuin kesällä. Tänä kekrinä lupaan antaa myös talvelle mahdollisuuden.
2 kommenttia:
Niin eihän "koko viime kesän, kasvukauden runsaus..." ole ohi jos on muistanut säilöä, kuivata ja pakastaa. Se runsaushan paistuu nyt pannulla ja kiehuu kattilassa. Näyttäähän tosin pensaspavut hieman vähemmän loisteliailta pakastimesta sulatettuina keittiön hämärässä, kuin heinäkuun auringon alla,terhakkaana rehottamassa puutarhassa. Tuo kekri onkin varsin kiintoisa aihe, joka on tarkoittanut kansankielessä viimeiseksi jäämistä juontaen sadonkorjuun ajankohtaan. Tanssittiin, leikittiin, syötiin, laulettiin ja kutsuttiin kuolleita sukulaisia syömään lammasta. Kekrin toisena päivänä kierrettiin kyliä naamioissa Kylän Kaisan, Runsauden haltiattaren ja kekripukin johdolla. Tänäpäivänähän kekripukin on syrjäyttänyt c-vitamiinipukki ja ympärivuotisilla kasvihuoneviljelmillä vietetään kekriä kaksi-kolme kertaa viikossa kun kalsiumkloridilla ja monoammoniumsulfaatilla kasvaneet kekrikkeet korjataan ja myöskin ulkomaiset kekrijuhlan aiheet lentävät ja uivat meille (vielä ilman tulliveroa,kiitos eu:n)kotimaisten kekriaiheiden kustannuksella joka ikinen päivä. Joskin jo 1729 annettiin piispantarkastuksessa kehotus Suomen papistolle kieltää tämä juhla pakanallisena taikuutena. Pah, taas kirkko on ollut tyrkyttämässä omaa harhaista näkemystään. Hienoa että et ole myöntynyt instituutionaalisiin rakenteisiin vaan juhlit kapinallisesti kekriä! Niin, talvellakin on tarkoituksensa, ja eikö lopussa ole uuden alku ?
Rauhaa, Abednego
Runsaus on kielenpäällä vieläkin, onneksi.
Kovin kapinallinen en kyllä koe olevani kekrin takia, vuodenaikaisjuhlien viettäminen tulee luonnostaan, koska teen viljelytöitä työkseni. Enkä oikeastaan ole ikinä kristitty ollutkaan...
Toivotaan, että talvi on kaikin puolin uuden alku. Rauhaa myös itsellesi.
Lähetä kommentti