Rauhallista joulun aikaa. Sydämelliset kiitokset kaikille lukijoille kuluneesta vuodesta!

Toivottaa Hanna, ja jatkaa lomailua ensi vuodelle.

Toimintaa

Ihania mantukimalaisia, jotka pölyttävät tomaatinkukkia kasvihuoneessa. Huomatkaa hienot tuntosarvet, kauniita siipiä ei kai voi olla huomaamatta.

Kiitos kuvaajalle näistä!

Podcasteja (englanniksi) kaupunkiviljelystä

1. Pasilan veturitallien kasvimaa viime kesänä

Syötäviä maisemia, palstaviljelyä, puutarhanhoitoa, urbaania maataloutta vai kattopuutarhoja? Kaupunkiviljelyä on montaa laatua.

An Organic Conversation -podcastin marraskuisessa jaksossa, lähetyksen puolivälistä lähtien, visioidaan suuria linjoja. Voisiko Detroitin kaupunki (Usassa) viljellä alueella tarvittavan ruoan kaupungin sisällä? Mitä koko kaupungin muuttaminen omavaraiseksi vaatii, tai onko se tarpeen? Haastateltava Mark Dowie kertoo jaksossa, että nyt 10-15 % ruoasta viljellään Detroitissa - mm. koska ruokakauppaketjuja ei enää ole. Suurin osa viljelystä on järjestöjen tekemää ja ruoka jaetaan ilmaiseksi asukkaille, koska laman myötä kauppaketjut ovat lähteneet ja rakennukset ovat tyhjentyneet. Tilaa on paljon, ja jo nyt kaupunkilaiset purkavat tyhjilleen jääneitä rakennuksia ja rakentavat niistä kasvihuoneita. Karusta lähtökohdasta huolimatta keskustelu on innostava.

Kanadalaisessa Deconstructing Dinner -podcastissa 091009 taas näkökulma on kaupunkiviljelijä -yrittäjän. Ruoantuotanto kaupungissa voi olla mahdollista myös ilman maata ja (suhteellisen) vähällä investoinnilla. Jakso on hyvä konkretiasta pitävälle, vuoden kaupungissa viljellyt yrittäjä kertoo yksityiskohtaisesti työstään ja sen haasteista. Lähetyksen viimeiset 20 min. on esitelmää yhteisöpuutarhoista. Podcasti on informatiivinen, joskin (minusta) hiukan puuduttava.

Sustainable World:in "How to create a backyard ecosystem" -jaksossa teemana on oman takapihan muuttaminen viljelyekosysteemiksi, permakulttuurin periaatteiden avulla. Käytännön vihjeitä, vaikka kaikki ohjeet eivät ole Suomessa relevantteja.

Tiedätkö kiinnostavia ympäristö/puutarha-aiheisia podcasteja suomeksi, ruotsiksi tai saksaksi? Otan mielelläni vastaan vinkkejä.

Arvoituskuva 2

Näyttääkö tutulta eli mikä kasvi on kyseessä? Tämäkin on pihojen yleinen kasvi, sinne vain etsimään vastaavaa ;)

Täysin epäjohdonmukaisesti tämä kuva ei suurene klikkailemalla.

EDIT: Tässä on mustaherukka (Ribes nigrum).

Kuurakuvia

1. Samettisumakki (Rhus hirta)
2. Jokin hanhikki?
4. Siankärsämö (Achillea millefolium)
5. Tuivio (Microbiata decussata)
6. Rohtokataja (Juniperus sabina)
7. Pääskynkukka (Hutchinsia alpina)
8. Isorikko (Saxifraga hostii)

Arvoituskasvi paremmassa valossa

1. ja 2. Koristearonia (Aronia x prunifolia)

Marjojen kanssa aronia, joka tosiaan kuuluu ruusukasveihin (Rosaceae), on myös helpompi tunnistaa.

Omenalajike: Pekka

1. Omenapuu 'Pekka' (Malus domestica 'Pekka')

Lempiomenalajikkeeni oli tänä kesänä Pekka. Lajikkeen tunnistaa helposti; se on väriltään tummanpunainen, täysin värittyneenä lähes mustanliila. Maultaan omena on pehmeä ja makea, miedosti happoinen, kuitenkin aromikas. Kirjallisuudessa sen sanotaan usein olevan lasten makuun, mutta viime kesänä kävi selväksi, että aikuisetkin arvostavat sen makua. Vaikka toiset taas suosivat raakoja, superhappoisia ja kirpakoita omenoita.

Pekka on uusi lajike, joka tuli myyntiin 1999. Se on jalostettu MTT:llä, Suomessa, ja on lajikkeiden Lobo ja Huvitus risteytys (samoin kuin toinen suosikkini Sandra). Lobolta Pekka näyttääkin muodoltaan ja siltä Pekka on perinyt myös kauniita pisteitä kuoreensa.

Omenoita on siis monenlaisia, mikä kannattaa ottaa huomioon jos harkitset omenapuun ostamista. Omenalajikkeet jaotellaan kypsymisen mukaan kesä-, syys- ja talvilajikkeisiin. Näistä kesälajikkeet kypsyvät elokuun puolivälistä ja säilyvät yleensä vain pari viikkoa. Useissa kesäomenoissa on maussa ns. jauhoisuutta, josta kaikki (esim. minä) eivät pidä. Talviomenat taas kypsyvät myöhään, säilyvät usein pitkään ja vaativat usein sadonkorjuun jälkeen parin viikon varastoinnin, jotta ovat syöntivalmiita. Monet talviomenat ovat parhaimmillaan talouskäytössä. Pekka kuuluu syysomeniin. Se kypsyy korjuukypsäksi syyskuun puolivälissä, ja on syöntikypsä parin viikon varastoinnin jälkeen. Omena säilyy noin kuukauden varastossa.

Ulkonäöltän Pekka on pienikokoinen ja leveä puu, joka on talvenkestävyydeltään III -vyöhykkeelle asti sopiva, mahdollisesti IV-vyöhykkeelle. Sen kasvutapa on ns. ilmava, oikeastaan puu on yhtä pitkää ja ronkulaa oksaa. Tästä johtuen lajike ei ole erityisen satoisa. Toisaalta kokemukseni mukaan sen omenat pysyvät puussa kypsinäkin erittäin hyvin. Siinä missä jotkut lajikkeet tiputtavat omenat raakoinakin, jos tuulee, ja muut viimeistään kun omenat ovat kypsiä, Pekan omenat olivat lähes kaikki tiiviisti puussa kypsinäkin, mikä on käytännöllistä (varsinkin jos tarhassa on esim. 100 lajiketta, joista suuri osa kypsyy samaan aikaan). Lajikkeella ei myöskään ole sanottavammin omenarupea tai muumiotautia. Suosittelen!

Lähteet: Omenapuu (Krannila&Paalo), Pohjoisen omenat (Blomqvist), MTT

Risujen talvitunnistus

Talvella on hyvä tilaisuus harrastaa minimalismia, koska kukkarunsauden sijaan voi puutarhassa kiinnittää huomiota yksityiskohtiin. Tunnistatko kasvin? Tällä kertaa tiedän itsekin vastauksen; tämä on yleinen pihakasvi talviasussaan. Laita vastaus/arvaus kommenttina. Kuvat saa ruudun kokoisiksi klikkaamalla niitä tässä ja uudelleen kun ovat avautuneet uudelle sivulle (epätarkkuuteeen klikkailu ei ikävä kyllä auta).

Talvisia yksityiskohtia

Kuvan köynnös on minulle tuntematon, jos tunnistat kasvin niin kerro ihmeessä. Talvella kasvit jäävät helposti huomaamatta, vaikka mielenkiintoisia yksityiskohtia on itse asiassa paljon. Huomasin, että kesänkin kasvikuvista olen laittanut harvoja blogiin asti, joten nyt talvella yritän saada useampia esille. Vaikka se onkin vähän turhan säätöä minun menetelmälläni...

Lisää talvisia kasviarvoituksia siis tulossa myöhemmin.

EDIT: Tämä on kiinankeltakärhö (Clematis tangutica). Kiitos Matti.
EDIT 2: Tai sitten tarha-alppikärhö (Clematis alpina) :)

Maistuuko kaurajuuri osterille?

1. Kaurajuuri (Tragopogon porrifolius)

Kaurajuuri (Tragopogon porrifolius) on selvästikin erikoisvihannes, tietoa siitä on niukalti saatavissa. Eri nettisivut toistavat samoja lauseita toinen toisensa perään. Joten en osaa sanoa, onko juurikasta varsinaisesti viljelty enää 1700 -luvun alun jälkeen, jolloin mustajuuri korvasi kaurajuuren. Nykyisin mustajuurikin on harvinaisuus. Ilmeisesti kaurajuuri tunnettaan yhä Italiassa, Ranskassa ja Venäjällä.

Kaurajuuri on vaalea, n. 20-30 cm pitkä juurekas, ohut, samoin kuin mustajuuri. Höyryttämisen jälkeen kaurajuuret tummuivat nopeasti sinertäviksi niiden sisältämän maitiaisnesteen takia. Juuret eivät maistu kauralle, mutta niiden sanotaan maistuvan osterille. Kuka sanoo, se ei mistään lähteestä selviä. Itse en ole ostereita ikinä syönyt, joten paha arvioida. Kaurajuuren maku on kyllä yllättävä, samoin koostumus, siitä tulee lähinnä mieleen tankoparsa, kermaisempana (/tahmeampana) versiona. Oletko maistanut ikinä?

Pitkän ja ohuen muodon takia kaurajuuri tarvitsee syvämultaisen, kuohkean ja kivettömän maan. Se kylvetään siemenestä toukokuussa ja korjataan myöhään syksyllä tai keväällä ennen versojen kasvun alkua. Kaurajuurelle kastelu on tärkeää, etenkin jos alkukehityksen aikana on kuivaa. Jos kaurajuuri pääsee kukkimaan jo ensimmäisenä kesänä ovat juuret syömäkelvottomia. Kukat ovat kyllä viehättäviä, ja kasvia on kasvatettu myös niiden takia.

Nyt kun kaurajuuri on testattu alan miettimään onko mukulakirveleitä oikeasti olemassa. Maistuvatko ne kirvelille?

Viljelyteknisissä kysymyksissä käännyin Irma Voipion (Vihannekset -lajit, viljely ja sato) puoleen.

EDIT: Lisäsin kaurajuuren kuvan, vaikkeivat minusta ole tässä kuvassa ihan parhaimillaan.

Super-ruokaa: Macan viljely

Maca (Lepidium meyenii) on paljon vitamiineja ja mineraaleja sisältävä juures, jota on kuluneen vuoden aikana tullut Suomessa myyntiin kuivattuna jauheena, rouheasti superfoodiksi kutsuttuna. Kasvi onkin hyvin ravintopitoinen ja toimii adaptogeeninä eli auttaa elimistöä selviytymään stressistä.

Macan ominaisuuksista on kirjoitettu viime aikoina paljon, joten niistä ei sen enempää. Kiinnostavaa on kuitenkin se, että macaa voi viljellä myös Suomessa. Kasvi on kotoisin Perusta, Andien vuoristosta, missä sitä viljellään yli 4000 m korkeudessa merenpinnasta. Myös Suomessa macan viljelyä on testattu MTT:n pelloilla. Tuloksista oli tutkijoiden Galambosi ja Kirjonen kirjoittama artikkeli parin vuoden takaisessa Pähkylässä (nr. 1, 2007), hyötykasviyhdistyksen lehdessä.

Maca "pitää kosteasta ja viileästä, mutta läpäisevästä maasta ja täydestä auringonpaisteesta". Se on sopeutunut karuihin oloihin, suuriin lämpötilan muutoksiin ja happamaan maahan (pH <5). Macajuurten kasvuaika on 7-9 kk, ennen istutusta ulos se vaatii esikasvatuksen. Kylvö tehdään maaliskuusta alkaen keväällä, joko hajakylvönä tai siemen/potti. Taimettuminen kestää noin viikon. Macan kasvurytmi on kolmivaiheinen; alun tasaisen kasvun jälkeen juhannukselta lähtien lehtien kasvu pysähtyy Elokuun toisella puoliskolla kasvu alkaa taas nopeutua, lehtiä muodostuu runsaasti ja juuret kasvavat myös isoiksi.

Koko kasvi on syötävä, mutta juuri tärkein osa. Lehdet voidaan syödä salaattina/vihanneksina, juuret kuivataan tai syödään tuoreina kypsennettyinä. Mukuloiden koko on keskimäärin 3-5 g eli pieniä ovat. Erittäin lämpimänä kesänä MTT:n viljelykokeilussa varjostettiin maca hyttysverkosta rakennetulla varjostustunnelilla ja kasveja kasteltiin koko kesä. Tällöin juurten koko oli suurempi, keskimäärin 15 g.

Macaa on artikkelin mukaan helppo kasvattaa! Siemeniä saa hyötykasviyhdistykseltä.

Lähteet: Pähkylä 1/2007; Wikiko.

EDIT: Aikaisemmin postaamastani tekstistä on oudosti hävinnyt osa (eli olen jotenkin oudosti sählännyt). Lisäsin puuttuvia juttuja, mutta tekstistä ei tullut samanlaista kuin ennen, ja harkitsen varmuuskopiointia.

Biodynaamista viiniä

Method: “the use of specifically developed preparations that assist in connecting the whole farm unit with the dynamic rhythms of the earth and atmosphere … working with the living soil and the invisible energies of nature.”
Effect: The world’s best tasting wines
-Campbell Mattinson

Luomu on kasvattanut suosiotaan viime vuosina, ruoasta luonnonkosmetiikkaan, joten on loogista, että tämä ulottuu myös ekologisesti tuotettuihin viineihin. Yllättävää kuitenkin on se, että nimenomaan biodynaamisesta viljelystä ja viineistä on tullut menestyksekäs pari. Biodynaaminen viljely on toki luomuviljelyä, mutta perusluomun lisäksi siinä on omia menetelmiä, ja vaikka itse olen suorittanut biodynaamisen viljelyn koulutuksen, onnistuu biodynamiikan tiivistäminen huonosti parilla sanalla. Biodynaamisessa viljelyssä otetaan huomioon auringon lisäksi myös muiden planeettojen vaikutukset. Maata ja kasvustoa hoidetaan homeopaattisesti vaikuttavilla preparaateilla, ja tilasta pyritään luomaan oma yksikkönsä; tilakokonaisuus.

Viininviljely on toisaalta erilaista kuin ruoantuotanto yleensä, koska viinit kilpailevat laadulla, eivätkä pelkästään hinnalla. Laadukkaampi viljelymenetelmä ei ole vain mahdollinen, vaan tarpeen erottautumiseen. Luomu- ja biodynaaminen viljely vaativat enemmän viljelytyötä, eli ovat kalliimpia, mm. koska rikkaruohojen torjuntaa ja muuta kasvinsuojelua ei hoideta kemiallisesti vaan ns. artesaanityönä eli käsin. Viljelymenetelmä vaikuttaa tietysti ruoan makuun. Kun kasveja lannoitetaan runsaasti, tulevat kasvit janoisiksi ja kastelua tarvitaan enemmän. Biodynaamisessa satoa saadaa usein vähemmän, mutta maku on tiiviimpi.

Biodynamiikassa tärkeää on elävän maan lisäksi tilakokonaisuuden luominen. Viineissä kai on tärkeää terroir, että viinissä maistuu viljelypaikan luonne. Tämän ymmärrettyäni tajusin, miksi perinteisiin nojaava viinituotanto yhtäkkiä alkaa suosia biodynamiikkaa. Biodynamiikassa jokainen tila on oma yksikkönsä, jossa on monta tasoa, osa näkymättömiä, ja tuloksena on erityinen, persoonallinen tilakokonaisuus. Biodyn vihanneksiakin syödessä huomaa kyllä makueron, mutta niiden yhteydessä ei koskaan puhuta sellaisista asioista kuten terroir tai luonne tai persoonallisuus. Minun puolestani voitaisiin kyllä alkaa.

Kekrin aika

Pyhäinpäivänä tuntui ensimmäistä kertaa talvelta. Lehdet ovat tippuneet, sato on korjattu ja pellot tyhjät. Kasvihuoneilla pari perennaa oli erehtynyt kukkimaan kevään sijasta nyt, mutta ulkona maa on valkean kuuran peitossa ja kaikkialla on hiljaista. Omenatarha on aidattu talveksi ja näyttää vähän lohduttomalta. Melomaan ei pääse enää edes palellen; järvi on alkanut jäätyä. Vaikea uskoa, että koko viime kesän, kasvukauden runsaus voi olla ohi, jotenkin yllättäen. Tai lopullisesti.

Tähän aikaan vuodesta on perinteisesti vietetty kekriä, korjatun sadon ja vuoden vaihtumisen juhlaa. Kekri on ollut vuoden juhlista tärkein, sitä on vietetty kun kasvukauden työt on tehty, ajankohta on vaihdellut paikkakunnasta toiseen. Piiat ja rengit ovat mahdollisesti vaihtaneet palveluspaikkaansa ja menneet kihloihin. Ja vietetään kekriä vieläkin, minä ainakin. Tänä vuonna kekri tuntui tavallista haikeammalta, olen venyttänyt kesää aika pitkälle, jonnekin syyskuuhun, sitten aurinkoista syksyä, mutta kumpikaan ei suostunut jatkumaan ihan loputtomasti.

Alkaa olla hiljaisuuden aika, ja levon. Omenapuut tarvitsevat kylmän kauden kukkiakseen taas ja pakkanen puhdistaa maata. Biodynaamisen näkemyksen mukaan maa ei lepää, vaan talvella sen sisässä tapahtuu eniten. Suunta vain on eri kuin kesällä. Tänä kekrinä lupaan antaa myös talvelle mahdollisuuden.

Viljelykierrosta

Viime viikolla kirjoitin luonnonmukaisesta kasvinsuojelusta, joten loogista olisi jatkaa samaa teemaa. Toisaalta vielä loogisempaa on siirtyä miettimään mitä käsite "maan hoito" tarkoittaa, koska luomun kasvinsuojelu perustuu siihen. Kun maa on kunnossa, tautien ja tuholaisten torjuntatoimet jäävät vähemmälle.

Luomuviljely perustuu eloperäisen lannoittamisen lisäksi viljelykiertoon eli kasvien vuorotteluun. Viljelykierrossa on aina mukana kesantovuosia, jolloin maa saa levätä. Silloin pellossa viljellään viherlannoskasveja, jotka yleensä ovat ns. typensitojakasveja. Nämä tuovat kasveille tärkeää typpeä maaperään suoraan ilmakehästä. Tämän lisäksi viljelykierrossa otetaan huomioon se, miten paljon ravinteita eri viljelykasvit tarvitsevat. Viherlannoksen jälkeen viljellään kasveja, jotka tarvitsevat enemmän ravinteita, ja viljelykierron loppupuolella vaatimattomampia lajeja.

Viljelykierrolla saadaan aikaan peltoekosysteemiin monimuotoisuutta, joka monokulttuuriviljelmiltä puuttuu. Viljelykierto rajoittaa myös tautien ja tuholaisten etenemistä, sillä eri kasvilajeilla ja -suvuilla on niitä vaivaavia tauteja, jotka eivät viihdy muilla kasveilla. Jos pellolla on useampaa eri kasvia, myös tautien leviäminen hidastuu. Tuholaisilla on tyypillisessä monokulttuurissa helppoa, koska niiden tarvitsee vain siirtyä seuraavaan kasviin syömään, ja ruokaa on koko pellon mitalta. Tuholaisten elämää helpottaa myös se, että nykyiset viljelylajikkeet on jalostettu niin samanlaisiksi. Kun tuholaiskanta on sopeutunut yhteen kasviin, muut ovat täsmälleen samanlaisia.

Peltoviljelyyn monimuotoisuutta saadaan myös kasviseoksilla (esim. kaura+herne) ja rivivälikasveilla kuten nurmilla marjapensaiden rivien välissä. Peltoviljelyssä tätä kuitenkin rajoittaa se, että työ on pitkälle koneistettua, ja mitä enemmän eri kasveja pellolla on, sen monimutkaisempaa sadonkorjuusta ym. tulee.

Kotipuutarhassa mikään ei kuitenkaan estä istuttamaan monimuotoista puutarhaa, jossa on paljon eri viljelykasveja. Saman lajin kasvitkin voi istuttaa eri paikkoihin. Kotipuutarhurin voi myös suosia maatiaiskantaisia siemeniä, joiden perimässä on vaihtelua.

Viljelykierron suunnitelusta antaa ohjeita opas Luonnonmukainen maatalous (Jukka Rajala 2006), kattava opas luomuviljelyyn, joka on linkistä luettavissa sähköisesti. Kirjan kolmas luku käsittelee viljelykiertoja.

ps . Tänä vuonna luomuviljelty peltoala kasvoi 8% Eviran tilastojen ennakkotietojen mukaan (tiedot luomutietopankin kautta). Kasvu tuplaantui viime vuodesta. Lisäksi tänä vuonna aloittavia tiloja on enemmän kuin lopettavia, ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2003. Hieno juttu.

Vinkkejä esim. luomuyrittäjälle

Huffington Postin sivuilla on mainio kilpailu, jossa voi äänestää kuuminta luomuviljelijää. Toimisikohan vastaava Suomessa?

Tämän(kin) helmen löysin käyttämällä Google Alerts-palvelua, jonka avulla saan omaan syötteenlukijaani kaiken, mitä netissä kirjoitetaan valitsemallani avainsanalla (minulla "biodynamic farming"). Toimii myös sähköpostin välityksellä. Valitsemalla avainsanaksi esim. yrityksesi nimen voit seurata mitä siitä kirjoitetaan. Kovin nopea tämä palvelu ei ole, omat blogipostini on tämän kautta saapuneet monen päivän viiveellä. Avainsanat on kyllä poimittu niin uutisista kuin keskustelupalstoiltakin. Ehkä näitä palveluita on muitakin kuin Googlen; tarkoitus ei ole mainostaa nimenomaan tätä yhtiötä.

Tilaamisesta puheenollen, sain säädettyä tähän blogiin mahdollisuuden tilata postit myös suoraan sähköpostiin. Linkki palveluun on oikeassa ylänurkassa "tilaa blogi" -otsikon alla.

Ps. Kuka on sinun suosikkisi?

Tuholaiset ja taudit pois luonnonmukaisesti, osa I

Puutarhanhoidossa, kuten ehkä elämässä muutenkin, kannattaa hoitaa ongelmien syitä eikä (pelkkiä) oireita. Ehkä toimia vähemmän ja ymmärtää enemmän; ainakin jos tekeminen on kemiallista sodankäyntiä pihapiirissä.

Luonnonmukaisen viljelyn lähtökohtana on maan hoitaminen. Hyväkuntoisessa, humuspitoisessa ja tasapainoisessa maassa kasvit ovat terveempiä, niihin eivät tartu taudit niin helposti, eikä niillä ole riesana maasta peräisin olevia tauteja. Kasvit ovat myös vastustuskykyisempiä tuholaisille, sillä "luonnossa niin sanotuilla tuhoeläimillä on tärkeä tehtävä hävittää heikot ja huonokuntoiset kasvit" (Biodynaaminen puutarha, Appelgren ja Lindberg 2004).

Päärynäsuosikit

1. Päärynä (Pyrus communis)

Syyskuussa Taiga the Fox kysyi suosittelisinko päärynälajiketta Aunen päärynä, joita oli kuvassa sadonkorjuuaika -postissa. Vastaukseni suosikkipäärynöistä postaan uudestaan tähän koska olen lomalla ettei jää huomaamatta. Lisäkommenttina vielä, että paljon päärynöiden kypsymisajoista riippuu ihan kasvupaikasta. Päärynät tarvitsevat lähtökohtaisesti suojaisan kasvupaikan.

Suosikit:
Aunen päärynää en oikeastaan suosittelisi, se on aika miedon makuinen, eikä erityisen mehukas. Niistä päärynöistä mitä tiedän, suosittelisin Tohtorin päärynää, Pepiä tai Hovstaa.
Pepi on näistä eniten tuontipäärynöiden tyyppinen, pehmeämaltoinen ja mehukas. Se on myös aika satoisa, mutta kypsyy myöhään, tänä vuonna on alkanut kypsyä nyt (syyskuun alussa), eli kylmänä kesänä voi olla ettei ehdi kypsyä valmiiksi. Hovsta taas on enemmän raikas kuin mehukas tai makea. Sen malto on rapeaa, Tohtorin päärynä on samoin kovamaltoisempi, ehkä aromikkaaampi. Tohtorin päärynä on voittanut myös Kotipuutarha -lehden makutestin. Hovsta ja Tohtorin päärynä kypsyy siinä syyskuun alkupuolella.
Näistä kolmesta Pepi ja Tohtorin päärynä ovat itsepölytteisiä, eli yksikin puu riittää. Hovsta taas on ristipölytteinen. Toisaalta itsepölytteisetkin hedelmäpuut hyötyy (tulee enemmän satoa), jos lähettyvillä on muita päärynäpuita.
Muista lajikkeista mitä olen maistellut Moltke on välillä ihan paras, mutta siitä on vaikea löytää sopivan kypsyisiä hedelmiä, ne tuntuu menevän heti jauhoisiksi ja raakoina taas ovat pahoja. Ei ole myöskään erityisen satoisa. Hovsta ja Tohtorin päärynä on siitä mukavia, että ne on ennen täyttä kypsymistäkin hyviä ja raikkaita syödä. Bessemjamka, joka myös kypsyy vasta syyskuun loppupuolella, on ihan hyvä, muttei mitenkään ihmeellisen makuinen. Taitaa olla edellisiä talvenkestävämpi.

Mehiläisiä ja podcastia

Mehiläistenhoito on kiinnostanut jo pidempään, eikä pelkästään hunajan ja siitepölyn takia. Viime aikoina on rappukäytäväkeskusteluissa käyty läpi eri lajikehunajien makueroja ja mehiläistenhoitoa, kun kävi ilmi että naapuri opiskelee aihetta. Samoin sain tietää, ettei mehiläistenhoidon aloittaminen ole kovin kallista. Ainakaan jos tarvikkeiden hintoja vähän suhteuttaa parin paljon hunajaa syövän ihmisen kulutukseen. Toivottavasti pian omia mehiläispesiä...
Mehiläiset ovat muutenkin ajankohtainen aihe uutisissa, sillä mehiläisten määrät ovat maailmanlaajuisesti olleet putoamaan päin, eikä syitä täysin tunneta. Mehiläiset ovat kuitenkin tärkeitä pölyttäjiä suurelle osalle ruokakasveista. Toisaalta, ehkä juuri mehiläiskadosta johtuen, mehiläistenhoito on kasvattanut suosiotaan esim. Briteissä, myös kaupungeissa.
Urbaanissa ympäristössä mehiläisiä voi puutarhojen lisäksi pitää parvekkeella, katoilla tai jopa sisällä. Sisältä mehiläiset osaavat kuulemma kulkea ulos, jos pesän lähellä on ulos vievä putki...
Yle 1:seltä voi kuunnella ohjelman suomalaisesta hunajantuotannosta. Hunajantuottajien Komppi-Seppälä tilalla tehty haastattelu sisältää monipuolisesti keskustelua hunajantuotannosta, maanviljelystä ja hyviä pointteja sesonkituotteista ja marketeista.
Kauppaketjujen ostopolitiikan takia pienten tuottajien erikoistuotteita harvoin näkee markettien hyllyillä, minkä takia esim. suomalaisia lajikehunajia on aika vähän saatavilla kaupoissa. Mikä on harmillista, kun ottaa huomioon miten herkullisia ovat esim. lehmus- tai tattarihunajat. Sitä puolukkahunajaakin kokeilisin mieluusti.

Syys- ja karkkivärejä

1. Euroopansorvarinpensas (Euonymus europaeus)
2. ja 3. Sirotuomipihlaja (Amelanchier laevis)

Toukokuussa sirotuomipihlaja oli täydessä kukassa ja lumoava. Keväällä kukkivien puiden joukossa sen murretut värisävyt olivat hillittyjä, nyt sirotuomipihlajan väritys sen sijaan on loistava oranssinpunainen. Väri ei kuvassa ihan pääse oikeuksiinsa vaan näyttää todellisuutta ruosteisemmalta. Puun siro ja aavistuksen harva olemus muistuttaa vähän koristekirsikoita.

Myös isotuomipihlaja ja marjatuomipihlaja (eli saskatoon) ovat Suomessa viihtyviä tuomipihlajoita. Kaikkien näiden siniset, miedonmakuiset marjat ovat syötäviä. Marjatuomipihlajan marjat ovat näistä suurimpia ja maussakin niiden pitäisi voittaa, tosin marjojen lumo ei ehkä ole pelkässä maussa, vaan ravintosisällössä. Marjoissa on paljon flavonoideja ja hyvin myös kivennäisaineita, esim. magnesiumia ja kaliumia. Linkistä Linnan marjatilan kuivatun saskatoonjauheen ravintosisältö.

Uusiin marjoihin ja vihanneksiin tutustuminen on aina vähän hämmentävää; eikö täällä pohjoisessa pitänyt olla aika rajoitettu kasvivalikoima? Kun kerran ei, niin miksi aina perunaa. Saskatoonin lisäksi suosittelen kokeilemaan myös marja-aroniaa, kirsikkaluumua, suomalaisia päärynöitä, ruusunmarjoja, palsternakkaa, mustajuurta, mukulaselleriä, maa-artisokkaa, ruusupapuja. Ehkä myös ruusukvitteneitä.

Tuomipihlajien satoaika oli jo heinäkuussa eli tältä kasvukaudelta auttamatta ohi. Muita marjoja kuitenkin löytyy vielä; pihlajanmarjoja kannattaa hakea puista vasta nyt, ensimmäisten hallaöiden jälkeen, kun marjojen maku on muuttunut hieman vähemmän väkeväksi.

Näitä päiviä

1. Auringonkukka (Heliantus annuus)
2. Pensasmustikka 'North Blue' (Vaccinium Angustifolium -ryhmä 'North Blue')

Siperiankärhö

1. Siperiankärhö (Clematis alpina subsp. sibirica)

Siperiankärhö, joka toukokuun viimeisenä viikonloppuna oli täydessä kukassa on kokenut muodonmuutoksen ja on nyt kauttaaltaan siemenhahtuvapallojen peitossa. Kärhöillä on vaativien kasvien maine, mutta pienikukkainen siperiankärhö on jalokärhöjä talvenkestävämpi ja helppohoitoisempi. Siperiankärhöä esiintyy jopa harvinaisena luonnonvaraisena Suomessa, ja köynnös viihtyy myös varjoisilla paikoilla.
Siperiankärhö pitää ravinteikkaasta, syvämultaisesta ja hyvinkalkitusta maasta ja kosteasta (muttei seisovasta vedestä). Köynnös hyötyy, jos juurialue ja kasvin tyvi peitetään suoralta auringonpaisteelta muulla kasvustolla. Toisin kuin suurikukkaiset jalokärhöt, siperiankärhöä ei tarvitse leikata vuosittain, ellei köynnöksestä ole tarpeen poistaa kuivuneita oksia.

Äänestä vuoden 2009 puutarhablogia

Kukkatalo Huiskula järjestää kilpailua vuoden 2009 puutarhablogista. Paras puutarhablogi määritellään äänestyksen avulla, kullekin blogille voi antaa päivittäin yhden äänen ja 1-5 tähteä. Äänestys on käynnissä vuoden loppuun asti ja heartcore on tuoreena listassa.
Jos joku siis aikoo käydä antamassa tälle blogille tähtiä, esim. joka päivä, seuraavat kolme ja puoli kuukautta, niin kiitos vaan näin etukäteen.

sadonkorjuuaika

1. Hapankirsikka 'Varjomorelli' (Prunus cerasus 'Varjomorelli')
2. Päärynä 'Aunen päärynä' (Pyrus communis 'Aunen päärynä')

Sadonkorjuu on samaan aikaan raskasta ja kevyttä. Toisaalta tekemistä on paljon, satoa myös, toisaalta on syksyistä päämäärätietoisuutta (parhaimillaan). Joka päivä on vähän juhlavaa, kun saa maistella ja syödä, tuoretta ja raikasta suoraan puusta. Kunpa aina ruoka maistuisi yhtä paljon kesältä ja sateelta.

Kirsikat, jotka alkoivat kypsyä heinäkuussa, ovat nyt syyskuun alussa meheviä, melkein ylikypsiä. Niiden maku on voimistunut ja muuttunut vähän makeammaksi. Sadonkorjuupäivä kului metri maanpinnan yläpuolella, aurinko paistoi puiden oksien lomasta ja tuuli heilutti latvusta ja kahmin kourakaupalla hedelmiä ympäriltäni. Tuloksena kirsikkamehua, kyynärpäitä myöten.

Toinen hetki kului irrottamalla parista litrasta kirsikoita kivet, yksi kerrallaan. Kirsikat tehosekoitettiin, vahvaksi ja ihan käsittämättömän punaiseksi mehuksi. Talvella juodaan kirsikkapirtelöitä.

Podcasteja permakulttuurista

Parhaista podcasteista (eli radiolähetyksistä internetin välityksellä) tekisi mieli kertoa suunnilleen sanasta sanaan, mitä niissä tapahtuu. Onneksi muutkin voivat kuunnella niitä, tosin englanniksi, joten tässä joitain hyviä lähetyksiä. Viime aikoina parhaita ovat olleet permakulttuuria käsitelleet haastattelut ohjelmissa "Sustainable World Radio" ja "Explorations in Permaculture". Molemmissa hunajaääninen Jill Cloutier haastattelee mielenkiintoisia ihmisiä, jotka työskentelevät ympäristöteemojen parissa. Ohjelmissa keskitytään käytännön ratkaisuihin.
Permakulttuuri on kasa periaatteita, joiden avulla suunnitellaan erilaisia systeemejä, pääasiassa puutarhoja ja viljelmiä. Luonnossa esiintyviä malleja käytetään esimerkkinä ihmisympäristön suunnitteluun. Tavoitteena on kestävä, ekologinen ja monimuotoinen systeemi, jossa on suljettu ravinnekierto ja joka näin tarvitsee mahdollisimman vähän ylläpitämistä työn tai ulkopuolelta tuotujen resurssien muodossa. Permakulttuuriin käsitteenä ja sen monipuolisiin toteutuksiin suosittelen tutustumaan seuraavien haastattelujen avulla!

- Marshs Hanzi ja Margie Bushman Jill Cloutierin haastattelemana ohjelmassa "Explorations in Permaculture". Nauravaääninen Marsha Hanzi kertoo, kuinka permakulttuuri edustaa uutta paradigmaa. Vanha paradigma perustuu hajoittamiseen, kontrolliin, pelkoon ja kilpailuun. Uusi taas jakamiseen ja luottamukseen siitä, että maailmassa on tarpeeksi resursseja kaikille. "Ruokaa on tarpeeksi nytkin, sitä ei vain jaeta kunnolla. Mutta planeetallamme on tarpeeksi". Linkki lähetykseen.

- Samassa ohjelmassa vaikutuksen on tehnyt myös Jenny Pell, joka kertoo työstään eri permakulttuuriprojektien parissa. Haastateltava myös opettaa permakulttuuria ja hänellä on laaja pohja näkemyksilleen, keskustelu polveilee moneen suuntaan filosofiasta ja historiasta käytäntöön. Linkki lähetykseen.

- Loren Luyendyk ohjelmassa Sustainable World Radio. Hyviä ohjeita luomupuutarhan suunnitteluun, rikkakasvien torjuntaan ja lannoittamiseen eli ravinnekiertoon, selkeitä permakulttuurin määritelmiä. Linkki lähetykseen.

Näiden jälkeen voi oikestaan jatkaa ohjelmien kaikki lähetykset läpi, niitä voi ladata myös iTunesin kautta. Ehkä muuttaa Brasiliaan tai opetella jotain käytännöllistä tai kääntää nurmikko/asfalttipiha kasvimaaksi ja varttaa kotikadun jokaiseen koristepuuhun pari hedelmäpuun oksaa. Tai hankkia pari hehtaaria maata ja alkaa suunnitella tuotannollisten monokulttuurihehtaarien sijaan vähän monimuotoisempaa kokonaisuutta.

Todellisuudessa syksy on ihan yhtä hyvä

Ensin illat alkoivat pimetä, mutta aamut valkenivat yhä nopeasti. Nyt illat pimenevät paljon ennen aamunkoittoa. Kaikki sanoo jo että kesä on ohi, mutta todellisuudessa syksy on ihan yhtä hyvä.

Tässä välissä on talutettu pari sumussa harhailevaa häävierasta kotiin. Kerätty kehäkukkia kuivumaan, maseerattu kuismankukkia kookosöljyyn, syöty krasseja ja blendattu kurkkuyrtin kukkia pirtelöihin. Omenoita on maisteltu ja myyty, hunajaa ostettu ja maisteltu. Tähän mennessä ovat kypsyneet ainakin: Pirja, Maikki, Astrakaani Gyllenkrook, Huvitus, Hampus, Vuokko.

Markkinoilla syötiin Labbyn herkkuja, ja saunassa juteltiin viljelijöiden kanssa, mm. flanellipaidoista. Herbaariokasveistakin voi melkein innostua. Vaikka keräisi itse.

Kyssäkaalit pääsivät räjähtämään lämpimän ja sateisen vuorotellessa, ja se onkin yllättävää miten vähän ruokaa tuntuu kuluvan silloin kun olisi lähes rajaton määrä kesäkurpitsaa ja kyssäkaalia, avomaankurkkuja ja mangoldia tarjolla. Ylimääräistä pakastinta, kenelläkään? On syöty paremmin kuin ehkä ikinä, vaikkakin hiukan (täysin) suolatonta. Mietitty miksi edes puhutaan luomuviljelijöiden tukemista kun syödään luomuruokaa? Eivät viljelijät tarvitse tukea vaan korvauksen tehdystä työstä ja taidoista.

On vaihdettu tarinoita ja päädytty samaan kohtaan. Eri reittiä vai samaa, on vaikea sanoa, eikä suurinta osaa kuitenkaan voi kertoa.

Saunottu on, nukuttu ulkona ei. Turistibussi törmäsi vesipostiin ja oltiin taas ilman vettä. Tässä vaiheessa kesää Hämeenlinnakin (17 km) on matkailua, ja lähiruoka okraa, munakoisoa ja pakchoita. On tutkittu karttaa ensi kevään varalle.

Viidakkokurkku

1. Viidakkokurkku (Melothria scabra)

Kasvihuoneessa köynnöksenä kasvava viidakkokurkku on kertakaikkisen söpö meksikolainen vihannes. Viidakkokurkku maistuu mukavan kirpeälle ja kurkulle ja muistuttaa maultaan kiwanoa. Alun oudoksunnan jälkeen totuin ja ihastuin ja tajusin taas miten paljon on vihanneksia ja hedelmiä joista en ole ikinä kuullutkaan, enkä vielä maistanut.
Kurkku syödään n. 3 cm pituisena, eli se on soveltuvampi napostelemiseen kuin vakavastiotettava ruoka-aines. Minulle nämä kelpaavat melkein karkeista, niihin jää koukkuun.

Tilavierailu: Majvik

3. Tattari
4. Hunajakukka
7. Salaatti 'Cerbiatta'
8. Salaatti 'Till'

Voisi kuvitella, ettei salaatinlehtien maistelusta ole paljoakaan iloa, yleensä kai maistellaan voimakkaasti aromikkaita asioita kuten viinejä ja kai nyt suklaitakin. Maistuvatko salaatinlehdet varsinaisesti miltään, olisin ajatellut aikaisemmin, ehkä ennen kuin tutustuin Heidiin, joka on töissä Majvikin tilalla kolmatta kesää.
Majvik on perinteikäs biodynaaminen tila Sipoossa. Parin hehtaarin puutarhakasvien viljelyn lisäksi tilalla on viljaa, kukkapuskissa vapaana juoksevia kanoja ja lehmiä ja metsää. Biodynaamiset tilat ovat harvinaisuus Suomessa, ja Majvikissa tärkeää on juuri biodynaamisen tilakokonaisuuden ajatus. Eläimet kuuluvat siihen olennaisesti, ne ovat enemmän täydentämässä tilaa (ja sen ravinnekiertoa) kuin tuotannon takia.
Majvikissa kasveja on monipuolisesti, tuotanto pienimuotoista ja paljon tehdään käsin (niinkuin luomussa usein). Vierailuajankohtana tilalla oli seitsemän työntekijää ja harjoittelijaa ja talkoilijaa viljelijäpariskunnan lisäksi. Heidi kommentoikin tilan olevan harvinaisen yhteisöllinen ja avoin maatila, myös vierailijoita ja vapaaehtoisia työntekijöitä riittää.
Tilan pihapiirissä on myös sympaattinen tilakauppa (auki 8-20 joka päivä), josta saa Majvikin tuotteiden lisäksi esim. Labbyn ja Rihun biodynaamisten tilojen yrttejä ja vihanneksia ja luomutuontitavaraa (suosittelen lajikepuhdasta tummaa suklaata). Viime viikolla Majvikissa alkoi myös puna- ja mustaherukan kypsyessä niiden itsepoiminta.
Heidin kanssa tilaa kiertäessä maisteltiin muiden ohessa siis salaatteja, eri biodynaamisia ja luomulajikkeita. Kuvan luonteikkaat salaatit ovat biodynaaminen 'Cerbiatta' lajike, hauskan ja erikoisen näköinen töyhtölehtinen salaatti ja 'Till', baby leaf -tyyppinen salaatti. 'Till' ideana ovat minikokoiset lehdet, jotka kuitenkin kasvavat samassa kannassa. Kerä on helppo käyttää, koska lehdet irtoavat yhdellä viillolla ja kieltämättä sitä aromiakin salaatinlehdissä oli.

happamia kirsikoita

1. Hapankirsikka 'Läti-leedu Madalkirs' (Prunus cerasus 'Läti-leedu Madalkirs')

Kirsikat ovat alkaneet kypsyä, kauniita ja happamia ovat. Kuvan 'Läti-leedu Madalkirs' tunnetaan myös nimellä 'Latvian matala'. Se on aikainen kirsikka ja puun mataluus on kyllä suhteellista, monet pensaskirsikat ovat matalampia. 'Latvian matalan' kirsikat kypsyvät tummanpunaisiksi ja niissä esiintyy jopa "hapankirsikoille ei tyypillistä makeutta". Kaksihenkisen raadin pikatestauksessa lajike ylsi suosiksi makunsa puolesta, vaikka allekirjoitankin sen, että hapankirsikat soveltuvat paremmin hilloihin ja juomiin kuin tuoreina syötäviksi. Satoisuutensa (tänä vuonna) sekä tuuhean ja matalan kasvutapansa puolesta pensaskirsikka 'Kirsa' on toinen suosikkini.

Myös pensasmustikat (Vaccinium Angustifolium -ryhmä) alkavat tummua ja ilmeisesti niihinkin voi tykästyä. Niistä ehkä jauhoisin ja vetisin lajike, 'North Blue', on saavuttanut peukalonpään kokoisilla, nappimaisilla marjoillaan ykkössijan. Viime syksynä MTT:n tutkimusasemalla Piikkiössä maisteltiin uutta mustikkalajiketta nimeltä Arto. Se oli aromiltaan ihan oikeasti metsämustikan makuinen eli hyvä, eli todella lupaava.

Kaupunkiviljelystä uutisissa

Viime torstaina Ylen uutisissa oli haastattelupätkä kaupunkiviljelystä. Pätkä löytyy yhä Yle Areenasta, noin. 13 minuutin kuluttua uutisten alkamisesta. Sallan kommentista kasveihin kiintymisestä olen ihan samaa mieltä.

Lomailua

tiedossa.

Kääpiöjaloangervo

1. ja 2. Kääpiöjaloangervo (Astilbe chinensis var. pumila)

Lemppareita tuulimyllyn juurelta.